Jonottamisen sietämätön tuska

Viime kerroilla, kun olen käynyt baarissa, olen havainnut, että joidenkin kärsimättömyys on jotain aivan käsittämätöntä. Viimeksi eilen.

Ah, rakas eksäni, tuo niin aina yhtä ajattelevainen toisia kohtaan, toimii jatkuvasti tähän tapaan: jos minä haluaisin mennä johonkin baariin, kenties suosittuun sellaiseen, mihin nyt sattuu olemaan hieman jonoa, niin hänelle viidenkin ihmisen "jono" aiheuttaa aivan tajuttomat angstit. Ja reaktion "mä lähden meneen, jää sä tähän jonottaan, jos haluat".

Jep jep. Helppo heittää tuollainen lineri, koska ikään kuin haluaisin jäädä yksin viettelemään iltaa. Siinähän sitä sitten mennään kiltisti perässä lammasmaisesti johonkin viiden pennin räkälään.

Niin, mikä mua tässä ottaakaan lopulta päähän: se, että minun pitäisi jatkuvasti muistaa sana kompromissi, miettiä paikkoja, jotka tyydyttävät molempia, mutta hän sen sijaan voi sujuvasti vaan ilmottaa, että ei hän tule sinne tai tänne. Meidän eromme on se, että minä voin lähteä hänen takiaan paikkaan, jonne haluan 0 %:n verran. Hän taas lähtee mielenosoituksellisesti niskojaan nakellen pois paikalta, jos minun valitsemani paikka ei kiinnosta.

Turhaahan volinaa tämä, mutta kunhan vaan vituttaa itsekeskeisyys. Tokihan minäkin voisin olla sillä asenteella, että minähän en lähde minnekään muualle kuin Juuri Sinne, minne haluan sataprosenttisesti, mutta enpä nyt tiedä, olisiko siitäkään sitten hirveästi hyötyä, jos kaksi olisi samalla ääliömäisellä asenteella.

Ei jonot ole kenestäkään kivoja. Mutta ehkä joskus silti voisi ajatella toistakin.

"Ei tää oo todellista!!"

Niin, viime yönä tuli hoettua aika monta kertaa tätä lausetta baarissa. HIENOA LORDI! Se oli vain niin uskomatonta, kun pisteitä vain tuli ja tuli. Aluksi pisteiden soljumista ei ymmärtänyt, sitten tuli epäuskoinen ja epävarma olo ("ei me kuitenkaan voiteta, vaikka nyt näyttää hyvältä"), sitten alkoi luottaa jo siihen, että jos ei huonompia pisteitä tullut, niin aika todennäköistä on saada sitten niitä parempia. Se oli vain niin hassua. Sanoin pisteidenlaskun aikana, että "alan kyllä itkeä, jos Suomi voittaa", mutta meni se sitten kuitenkin enemmän biletykseksi kuin herkistelyksi - kotona olisikin varmaan tirauttanut pari kyyneltä. Siksi toiseksi eksä, jonka kanssa olin liikenteessä, on varsinainen anti-euroviisuilija, joten se vähän himmaili ilonpilaajana fiilistelyjäni muutenkin.

Täytyy tunnustaa, etten luottanut etukäteen Lordin voittoon. Oletin sen sijoittuvan n. kuudenneksi. Toisaalta edelleenkin olen sitä mieltä, että ihmisten Euroviisu-äänestysmieltymyksiin tuntuu vaikuttavan miljoona eri seikkaa tuulensuunnasta lähtien. Joku erilaisuus toimii, joku toinen taas ei. Ja joskus taas kumpi vaan voi toimia oikeana ajankohtana.

Harkinnassa on lähteä voitonjuhliin perjantaina Helsinkiin, tai milloin sitten ovatkaan :) Pitäisi vaan saada joku toinen Treelta lähtemään mukaan.

Tuhannen taalan paikka

Mulla on maanantaina työhaastattelu. Jänskättää aika paljon. Tähän haastatteluun ON panostettava, vaikka realistisesti ajateltuna tiedän, että tuskin ekan kiekan jälkeen olen enää mukana haussa (jepjep, mulla on luottoa itseeni, mutta mä olen nyt kuitenkin vaan realistinen, koska työ on vaativa ja mulla on puutteita työnkuvan huomioiden). Mutta nyt on ladattava ihan täysillä, vähintäänkin sen on mentävä jakeluun, että mä oikeasti himoitsen sitä työpaikkaa. Tiedä sit, miten noita puutteitaan peittelisi kaunehin sanakääntein. Toivottavasti nyt saisi edes sen motivaationsa näkymään, tiedä vaan, auttaako sekään, jos hokee, että "mulla on IHAN oikeesti sitä ja tää paikka IHAN OIKEESTI on vaan mun!!!!". Vai kuulostaako tuo jo lähinnä epätoivoiselta. Ota noista nyt sit selvää, kaikki on aina niin vääntelyä ja kääntelyä ja sanojansa saisi asetella, ettei vaan sanoisi mitään väärin. Ihan skitsoa.

Kevät, kuljen Hakaniemen rantaa

No en kulje. Mutta kevät on silti. Ja kevät on ihan ykkösaikaa! Kevät on toivoa täynnä, uuden alku. Vaikka välillä, saamattomassa olotilassa, kirkas auringonpaiste on kuin puukonvääntöä haavassa, niin minä rakastan kevättä silti. Luonto herää henkiin, ja minä voin todeta, että olen taas kerran selvinnyt läpi syksyn ja talven. Keväällä ei tarvi vielä murehtia sitä, että kohta kesä on ohi, keväällä saa odottaa sitä ihanaa kesää.

DJBB:n keikasta on pakko sanoa pikaraportti: keikka oli mieletön ja energinen, kuten aina. DJBB:llä on aina keikkoja, jotka väkisinkin saavat hymyn huulille. Sisäänpääsyn kanssa oli pientä sumplaamista, kun nimien piti olla listalla eikä sitten jostain syystä ollutkaan, mutta kyllä se sitten siitä hoitui.

Vappu meni ihan ok. Ei sen kummoisempia. Ostin hienon pingviinivappupallon, mutta siinä taisi olla joku pieni reikä, koska se on jo ihan lössö. No, se oli jo ostettaessakin vähän puolikuntoinen ja siksi halpakin.

Aijjoo, aiemmin puhuin eksän uudesta. Ei sillä naisella ollutkaan ihan kaikki kotona, joten se romanssi on jo förbi.

Meillä on kyllä eksän kanssa suoraan sanottuna varsin kummallinen suhde. Roikumme jatkuvasti yhdessä, mutta emme kuitenkaan ole yhdessä. Ihmiset kyselevät asiasta, viimeksi viime viikonloppuna, että olemmeko vai emme, me kieltelemme. Ja vaikka ero tuli aikoinaan hänen toimestaan, niin nykyisin minä sanoisin hänestä lähinnä, että onhan se kiva, mutta... Ei sen enempää. Ei ole perhosia mahassa, vaikka kuinka haluaisi, että olisi. Tuskinpa hänelläkään. Olen kyllä eksään ehkä huomattavasti kiintyneempi kuin olin silloin aikoinaan, mutta toisella tavalla. Olen oppinut tuntemaan hänet niin paljon paremmin. Ja olen jopa hyväksynyt hänessä piirteitä, joita oikeasti inhoan.

Ohessa vielä eksän näkemys meidän vapusta :D