Promoamista

Koska bändi on niin loistava ja pitää sitä vähän pikkuserkun bändiä mainostaa, niin...

DJBB:n uusi albumi julkaistaan huomenna!

Saatanalliset eksät?

Oltiin yksissä samoissa bileissä tämän alla mainitun eksän kanssa lankalauantaina. Hän tietysti uuden muikkinsa kanssa.

Minä olin alkujaan sitä mieltä, että minä en näihin bileisiin nyt mene, että koska kyseessä on kuitenkin eksän hyvän kaverin bileet, niin minä joustan ja ei tule vaivautuneita tilanteita eikä kenenkään tarvitse ahdistua. No, kaikkien sompailujen jälkeen menin kuitenkin bileisiin, koska bileiden pitäjä oli vahvasti sitä mieltä, että olen marttyyri sun muuta paskaa, jos en voi tulla. Jep jep, toisten ajatteluhan on marttyyriutta... Ja toisaalta, ajattelin sitten lopulta itsekin, että what the hell, miksipä jättäisin eksän takia bileet väliin.

Eksä ei edes aluksi moikannut, moikkasi kylläkin kaverilleni. Olin itse sitä mieltä, että voisinhan minä mennä esittäytymään tälle uudelle, mutta jotenkin olin kuitenkin sitä mieltä, että en minä voi siihen tunkeilla. Että aloitteen kai pitäisi kuitenkin jotenkin tulla sieltä toiselta puolelta. Jossain vaiheessa näin eksän yksin, kysäisin, että eikö hän meinaa esitellä ollenkaan tätä uutta. Vastauksena: "en". Daah. Oikeasti, ollaanko sitä 15-vuotiaita?

Noh, tänään selvisi eksän kautta, kun kyselin vähän, että mitäs tää nyt oikein on, että tämä uusi ei halua tietää mistään eksistä mitään. Ja hän ei myöskään ollut halunnut, että häntä esitellään minulle. Että minut oli näytetty ja sanottu, että "tuo on yks entinen", mutta that's it.

Minä en voi yksinkertaisesti käsittää sitä, että miksi uusien naisten tai miesten (tuntuu, että etenkin naisissa on tätä vikaa) on niin tajuttoman vaikeata hyväksyä sitä, että jep, ihmiset OVAT eläneet elämäänsä ennen heitäkin? Mikseivät he voi olla onnellisia, että he ovat näitä uusia eivätkä eksiä? Heillähän pyyhkii itsellään loistavasti, joten miksi täytyy olla niin angstinen sen suhteen, ettei voi sanoa jollekin kumppanin eksälle, että "moi, mä oon se-ja-se"? En vaan ymmärrä.

Tämä eksä nyt kuitenkin sattuu olemaan aikas hyvä ystäväni, joten tällainen pelleily suoraan sanottuna pistää hieman vituttamaan. Miksei voida ottaa sitä eksää kuin tavallista ihmistä, miksi sillä on jonkun The Official Evil Bitchin leima automaattisesti?

Aaargh. En ihan oikeasti enää näin vanhana tajua tällaisia kikkailuja.

Pääsiäisbaarittelua

Tulin just baarista kotiin. Näin pitkästä aikaa yhden kaverin, oli hauska juoruta kunnolla. Meillä on niin samanlaisia elämäntilanteita usein, aina yhtä kummallisia ja sekavia. Ja myöhemmin sitten seuraan liittyi vielä toinenkin kaveri, jota ei niin usein näe. Kivaa oli senkin kanssa jutustella.

Näin eksän (ihan Oikean eksän, ei mikään "oli joskus jotain säätöä" -eksä) baarissa sen uuden naikkosen kanssa. Jotain hehkutusta olin kuullut siitä jo aiemminkin, mutta nyt kun näin sen, niin ei tuntunut oikeastaan miltään. Vaikka itseni tuntien ois hyvinkin voinut tuntua joltain vähemmän mukavalta. Itse asiassa nauratti pirusti. En nyt ala syitä ruotia sen tarkemmin, että miksi nauratti, mutta tuli vaan sellanen olo, että so what. Ehkä mä olin odottanut vaan niin hirveästi tältä uudelta eikä se sitten oikein ollutkaan ihan sitä, mitä luulin. Vaikken tietysti tyyppiä tunnekaan.

Huomenna voisi ehkä jatkaa vähän pidempään... jos pääsisi jorailemaankin! :)

Hurahdus

Sain viime viikolla yhdeltä tutulta vinkin enneagrammista. Googlettamalla löytää lisää. Olin joskus kuullut siitä aiemmin, mutta lähinnä nimeltä - nyt hurahdin siihen täysin. Enneagrammi perustuu siis siihen, että se jaottelee ihmiset yhdeksään eri ihmistyyppiin. Minä olen kuutonen, Luotettava. Jos kiinnostaa, tee ensi alkuun vaikka pikatesti täällä. Itse olen tehnyt laajemmankin testin, mutta tuo antaa ihan osuvaa tietoa tuokin.

Saattaa kuulostaa ihan hörhöilyltä, mutta ei tämä mitään scientologimeininkiä ole ;) Tsekkaa, jos et usko. Niistä kuvauksista tunnistaa kyllä itsensä, tekee mieli kiljua, että "MINÄMINÄMINÄ!".

Ei vaan jaksais

Joku lukija on osannut ehkä laskea 1+1. Jotkut tietävät muuten kuvioiden taustat. Arvatenkin nämä ymmärtävät hieman paremmin viimeaikaisia kirjoituksiani.

Joskus toivoo, että voisi vain unohtaa. Niin hyvät kuin pahatkin muistot. Ja välillä tuntee niin väsyneeksi itsensä. Tuntee paljonkin, mutta ei kuitenkaan tunne. Huomaa vain tuijottavansa eteenpäin eleettömänä jaksamatta edes kunnolla surra. On vain kuin katujyrän alle jäänyt.

Ja tästä samaisesta syystä en nyt oikein näköjään saa kirjoitettuakaan mitään. Jospa menisi tekemään ruokaa ennemmin.

Rikki

Tuntuu niin järjettömän pahalta, kun toinen sanoo, että "näin on parasta". Olen minä sen tiennyt, ettei tästä mitään tule ja tiedän minä sen, että näin on parasta, mutta kun toinen sanoo vaan, että "näin on parasta", "asiat asioina", "ei se ole olennaista, miltä minusta tuntuu" ja puhuu muuta järkevää, kuin puhuisi työasioista, niin tuntuu niin hirveältä! Kyllä minä tiedän, että se feikkaa osittain pitääkseen itsensä kuosissa, kyllä minä sen tunnen, mutta kun tuntuu silti, että ehkä en merkannutkaan mitään sitten.

Itsehän minä tätä olen halunnut jo pidempään. Koska olen minä huomannut, ettei toista enää kiinnosta ja ei toinen enää niin välitä. Mutta kun ei sen silti pitänyt mennä näin! Sen piti olla molemmille vaikea juttu, molempien piti jäädä vaikeroimaan tahoilleen. Mutta se kääntyikin niin, että jäinkin siihen tilaan yksin.

Ja nyt sitten jotkut ihmettelevät, että siis mikä suhde häh. No se oli vaan joku juttu. Jota ei ole enää. Ja jota ei olisi koskaan pitänyt ollakaan.

Verenpaine nousee

No joo, kuten ehkä edellisestä postauksesta kävi jo ilmi, niin oikeasti vituttaa tosi paljon eräs ihmissuhdekuvio. Ehkä pahinta on se, että eniten ottaa päähän ihan oma tyhmyys. Melkein katkeaa suoni päästä, kun kihisee välillä itselleen, tuntee itsensä niin jumalattoman hölmöksi.

Ja no, toki ottaa senkin takia päähän, että luulin, että kys. henkilö oli jotain vähän muuta kuin miksi hän osoittautui. Ihan ystävätasollakin. Olen niin pettynyt, että se tyyppi voi käyttäytyä siten kuin käyttäytyy. Ärsyttää, että siitä jäi niin paska kuva, olisin ennemmin halunnut ajatella siitä jotain positiivisempaa.

Pakko mennä nukkumaan, ettei kiristäisi ihan niin paljon.

Kopkop, ketään kotona?

Mikä siinä oikein on, että roikkuu aina joidenkin kusipäiden kanssa? Eikä osaa päästää niistä irtikään. Miten masokistista. Miksei ne kunnolliset ja mukavat, ihan ok:t miehet kelpaa ikinä? Miksi pitää aina ottaa joku ongelmatapaus kohteeksi? Ja sitten taas ihmetellään, että mitä tapahtui. Ja minne hävisikään se ongelmatapauksen glamour ja hohto ja ihanuus, miten siitä tulikin vain aidosti pelkkä kusipää.

Pakko tuon kaiken takana olla joku syndrooma. En minä voi olla liian kilttien kanssa, koska potkin niitä liikaa, ärsyynnyn niistä, mutta minä kaivan verta nenästäni takertumalla noihin tyyppeihin, joista tietää jo oikeastaan valmiiksi, että ongelmia luvassa. Saan vain siipeeni noista tapauksista. Missä se kultainen keskitie oikein on, huhuu?

Aaargh. Pienoinen pyyntö: tunteettomat narsistit, jättäkää minut rauhaan, vaikka ehkä niin sopiva uhri olenkin.

p.s. J, kasva nyt vittu jo aikuiseksi. Tässä maailmassa on muitakin ihmisiä kuin sinä - ihan kaikki ei pyöri SINUN ympärilläsi. Ja kaikki ei perustu siihen, että mikä juuri SINULLE olisi helpointa ja parasta. Ota nyt vihdoin se pää pois perseestä.

Sitoutumiskammo

En minä voi olla varma, mitä haluan tulevaisuudessa. Ja mitä ylipäänsä teen silloin. Enkä minä pysty lupaamaan, että haluan olla jonkun kanssa kimpassa vielä parinkin vuoden kuluttua. Ahdistava ajatus, että lupautuu olemaan kuin paita ja perse jonkun kanssa tiettyyn pisteeseen asti. Ei voi lyödä hanskoja tiskiin juuri silloin, kun ei enää jaksa tai huvita.

Mutta toisaalta sitoutumisessa on hyviäkin puolia. Tiettyjä jatkuvia etuisuuksia. Kenties turvallisuutta.

En osaa päättää, olenko kiinnostunut kännyköiden kytkykaupoista vai en.