Kaksijakoista

Hassu tilanne. Edellisessä kirjoituksessa mainitun viikonlopun seurauksena aloin kai jossain määrin tutustua paremmin yhteen henkilöön, viettää aikaa hänen kanssaan jne. Mukavaa ja turvallista. Mutta en vaan tiedä, onko tämä jotain tapailua, kaverimeininkiä vai mitä. Toisaalta on varsin leppoisaa, mutta toisaalta ehkä vähän liiankin; välillä koitan haeskella perhosia mahanpohjasta enkä rehellisesti sanottuna löydä niitä. Ja huomaan hakevani perhosia jostain toisesta, joka taas on ihan ääliö kuspää.

Ei minun mitään kiveen kirjoitettuja päätöksiä tarvikaan tehdä, että ei sillä :D Mutta välillä vaan käy mielessä, että huiputanko jotenkin toista, vaikka toisaalta tiedän, että kyllä se varmaan tietää sekavat ajatukseni ja ehkä itsekin funtsii vähän samalla tavalla.

Ärsyttävää silti. Sanoin yhdelle kaverille jo yhdessä vaiheessa, että "onhan se ihan mukava, mutta...", niin kaverini sanoi, että "no tarviiko sitä aina muuta ollakaan?". Niin, totta, mutta kun... Mukavuus taitaa olla aliarvostettua, särmä ja muu vastaava (kusipäisyys) yliarvostettua.

Ois jo viikonloppu!

Odottavan aika on pitkä. Mutta oon silti hyvällä tuulella, vähän vain ylivireä, vaikka toisaalta esim. työt ei kiinnostaisi pätkääkään. Viikonloppuna on yhdet pirskeet, jotka toivottavasti tulee olemaan varsin hauskat tai ainakin mieleenjäävät. Ihan kuin teinityyliin suunnittelisi viikonloppua, "mitä sä pistät päälles, mitä juomista sä otat sinne?" :D

Shokeeraavaa

Tai en minä tiedä, onko. Kuulin pari päivää sitten, että eksä on kihloissa. Siis minun sitoutumsikammoinen eksäni, joka vielä pari viikkoa sitten vinkuvonkui lapsellisesta tyttöystävästään, joka haluaa kihloihin ja että miten häntä ei nappaa ja että miksi hän kihloihin menisi. Ja just like that, seuraavana päivänä se oli lupautunut kihloihin. Ajatuksella "katsellaan", miettimättä vielä mitään muuta. Kai. Tai mistäs minä sen tiedän, ehkä se onkin jo miettinyt oikeasti perheenlisäystä ja häitä ja vaikka mitä, kunhan koittaa esittää jälleen kerran, että häntä ei mikää liikauta.

Ei minua oikeastaan asia hätkäyttänyt. Tai siis, toki se pisti miettimään, että miksi 4 kk:n tuttavuuden (joka on vielä ziljoona vuotta nuorempi) kohdalla ratkaisu oli tämä, kun aiemmassa elämässään henkilöllä olisi ollut, minun silmissäni, huomattavasti loogisempiakin tilanteita tehdä vastaava ratkaisu (enkä puhu itsestäni todellakaan). Vaan tapauskohtaista tietysti, kuten eksäni sanoi. Myönnettäköön, ehkä asia minua nyt kirpun verran närppäisi, vaikka en kyllä itsekään tiedä kunnolla, miksi. Kai sitten siksi, että kaikki pienetkin asiat olivat minun kanssani niin suurensuuria ongelmia, mutta tämän uuden kanssa isotkin asiat hoituvat noin vain. Vaikka pitäisi tietysti olla iloinen ja pitäisi vain olla entistä varmempi, että jep, olimme niin väärä yhdistelmä kuin olla saattoi (no sen olen kyllä tiennyt jo aiemminkin). Ja lisäksi ehkä puheet tästä nykyisestä eivät vaan oikein ole menneet yksiin tekojen kanssa, joten toivonkin kuulevani seuraavaksi jotain positiivista neidistä enkä vain jonkin sortin dissaavahkoa tekstiä. Edes eksänä minusta ei ole kovinkaan hauskaa kuunnella selän takana tapahtuvaa paskanjauhantaa, oli se sitten kännipäisen angstailuja tai ei. Vaan koskapa eksä olisi ollut hyvä puhumaan positiivisista tunteista, koska eihän välittämistä saa näyttää.

Ja hah, ironisinta on se, että eksä tuskin olisi nyt kihloissa, ellei minua olisi. Ja ellen minä olisi kadonnut eräänä syksyisenä iltana ajoissa kotiini ja jättänyt häntä yksin yöelämään ;) Tai siis - suht äkkiä toteamaan olevansa kaksin.