Vuosi lisää

Synttärikakkua!

Biletystä ja analysointia

Viime viikonloppuna oli eräiden kavereiden tuparit. Oli hauskaa, vaikka aika monet kasvot olivat lähes tai kokonaan outoja. No, mikäpäs siinä, uusia ihmisiä on aina hauska tavata. Kekkereissä oli S, siis eksänikin, tuli tavallaan minun kanssani. Tai miten sen nyt ottaa, mutta tuli nyt kuitenkin samassa porukassa kuin itsekin menin.

Olin ilomielisellä tuulella itse, jossain vaiheessa myös aika humaltunut (ilta/yö päättyikin aika teinimäisesti eli hypätessäni bussista pois ei ollut enää kovin hyvä olo...). Jotenkin kummasti ajauduin keskustelemaan erään neitokaisen kanssa eksäni ja minun ihmissuhteesta. Ja minua suoraan sanottuna pikkasen otti päähän se, että henkilö, joka on nähnyt minut tasan kolme kertaa, katsoi asiakseen lähteä ruotimaan meidän suhdettamme. Joka siis tietenkin on joidenkin mielestä outo, mutta en tiedä, onko silti hänen asiansa lähteä analysoimaan, että minkä verran kukakin merkkaa kenellekin ja miten paljon tai vähän meidän pitäisi nähdä ja kuinka meidän pitäisi nähdä arkenakin enemmän. Joo, totta, paljon totuuden sanoja, mutta ehkä areena ei silti ollut ihan oikea. Ja totta on se, että toisaalta keskustelu oli mielenkiintoista, pisteet annan rohkeudesta puolitutulle aloittaa aika teräväsävyinen keskustelu. Mutta hieman huvitti silti se, että samaisena iltana tämä nainen miehensä kera kyseli minulta ja kavereiltani (huolimatta aiemmista tapaamisista), että "mitkäs teidän nimet olikaan?", niin tuntui hivenen kornilta, että kuitenkin ollaan valmiita antamaan jotain suhdesyväanalyysia.

Mielenkiintoista on se, miten paljon tällainen suhde, joka on eittämättä hivenen erilainen ja vinoutunut, tuntuu loppujen lopuksi rassaavan ulkopuolisia. En oikein usko sitäkään, että aina olisi kyse siitä, että haluttaisiin vaan kaikkea hyvää ja parempaa, vaan lähinnä ulkopuolisista on nimenomaan kiva ruotia ja "päivitellä" ihmisten suhteita. Ja oikeasti, vaikka tämäkin ihmissuhde olisi kuinka erikoinen tahansa, niin emme me nyt eksäni kanssa ihan aivokuolleita ole: kyllä me näemme sen ihan saman ja enemmänkin kuin te ulkopuoliset. Kritisoida saa, mutta valistus ja saarnaus on aika turhaa.

Anonyymille terkkuja

Niin, mä oon vähän pettynyt suhun. Mä pikkasen odottelin sitä postia. :)

Marraskuun mutinoita

Onpas taas tähän kirjoittamiseen tullut taukoa.

Noh, töissä olin tosiaan lokakuussa, oli vallan mukavaa. Pääsin ihan kivasti työyhteisöön sisälle ja hommatkin taisin hoitaa mallikkaasti, koska kiitosta tuli ja vähän vihjettä, että ehkä tarpeen tullen tulevaisuudessa uudestaan. Mutta puheethan on aina puheita.

Viikot menee samaa rataa kuin aiemminkin; vähän opiskeluja (taisin juuri tehdä viime perjantaina elämäni vikan pakollisen tentin, joka sekään ei ollut enää oikeastaan pakollinen muuten kuin minun omasta mielestäni), satunnaisesti kirjotushommia ja harrastuksia.

Olin tänään viimeksi laulutunneilla. Opettaja on mälsä, koska hän sanoi, että ääneni kinnaa, leukani pistää vastaan ;) Ei vaan, oikeassahan hän on, mutta oikea tekniikka on vaan niin vaikeata löytää. En ole koskaan tajunnut, että jos on musiikissa ollut 10:n oppilas ja on harrastanut lapsuutensa ja nuoruutensa musiikkia, niin silti voi oikeasti olla näin käsi. Turhauttavaa. Mutta ehkä se siitä, ehkä joskus ei tunnu kurkku enää yhtään kipeältä tuntien jälkeen.

Eksä väittää ostavansa minulle synttärilahjaksi rentoutumiskasetin ;) Ei kai pientä vittuilun makua... Olen kieltänyt, mutta ei sitä silti tiedä, mikä delfiininääntelykasetti paketista voi tulla. :D Mitä eksään, eikun kaveriin, eikun mikä se nyt on, noin muuten tulee, niin meillä menee välillä tosi hyvin, välillä hyvin ja välillä taas olen tosi pettynyt häneen. Aina silloin, kun tietyt vanhat ärsyttävät piirteet nostavat päätään ja jotka eivät kovin paljon osoita arvostusta kanssaihmisiä kohtaan. Samaa seilausta kuin ennenkin. Välillä tuntuu, että elän vihdoin aika paljon omia juttujani, mutta sitten taas toisaalta välillä mieltä erinäiset jutut vähän kaihertavat. Luulen, että jostain syystä koitan uskotella itselleni välittäväni hänestä ei-kaverimielessä hiukan enemmän kuin oikeasti teen. Tai en minä tiedä. En tiedä, miksi huomaan välillä pelästyväni sitä ajatusta, että tässä ei ehkä enää olekaan tippaakaan mitään muuta kuin kaveruutta, minunkaan puoleltani. On kai jotenkin kuitenkin kivaa pitää sitten kiinni illuusiosta, että olisi edes jotain.