Paluu menneisyyteen

Älkää koskaan, koskaan, koskaan jättäkö omaisuuttanne ex-kumppaninne luokse. Etenkin, jos on kyse tavarasta, jonka kuitenkin haluaisitte takaisin; ketään tuskin ahdistaa suuresti, jos joku pikku hajuvesipullonen jää eksälle.

Jouduin palaamaan viimeksi tänään lähes 10 vuoden takaiseen aikaan. Eksäni vain käyttäytyi jopa silloin fiksummin. Tai sitten ehkä aika kultaa muistot. Nyt on siis kyse todellakin muinaismuistoeksästä, jolle minä typeryyksissäni olen jättänyt jotain. Ja sitä jotain ei nyt löydy enää. Ja seisomme tilanteessa, jossa minä mietin, että now what ja jossa toinen taas on sitä mieltä, että se on voi voi, kun ei löytynytkään, kas kun et tullut hakemaan jo 5 vuotta sitten. Eihän minulla ole varmuutta siitäkään, onko sitä silloinkaan ollut. Ehkä, ehkä ei.

Yhtä kaikki - että voi olla vaikeata yrittää neuvotella tällaisesta asiasta! Minä koitan ehdotella sitä ja tätä, neuvotella ihan rauhassa vaihtoehdoista, niin toinen paiskaa luurin korvaan ja on sitä mieltä, että no ehkä se joskus 10 vuoden kuluttua löytyy jostakin varastosta. Jee, eye for an eye selkeästi päällä.

Olen tarjonnut jopa rahaa siitä, että tavarani etsittäisiin. Vaan kysehän on tietysti periaatteesta - eihän nyt jonkun eksän takia etsimällä etsitä mitään. Kyllä kyllä, minä tolvana olen jättänyt kamojani jonnekin, tiedetään, it's payback time, mutta olen kuvitellut, että mitään ei kuitenkaan ole jäänyt hampaan väliin ja olen kuvitellut, että tietyllä tavalla kaverillisestikin voidaan toimia. Vaan siinä olen mitä ilmeisimmin ollut väärässä.

Emmeköhän mekin olisi molemmat onnellisempia, jos hoitaisimme asian pois päiväjärjestyksestä, tavalla tai toisella, mutta aikuismaisesti, ja jatkaisimme sen jälkeen kumpikin tahollamme elämäämme. Joskus en vain tajua ihmisiä.

Viisuhuuman jälkimainingeissa

Olin viime viikolla torstaina nauttimassa Helsingissä yleisestä viisuhuumasta (ja oli siinä yksi graduasiakin hoidettavana) ja perjantaina matkasin taas Tampereelta Euroviisujen ekaan finaaliennakkoon, kun loppuviikosta vain päätin, että mun on pakko sinne päästä, vaikka rahaa meneekin. Oli kyllä mahtavaa! Upea fiilis, loistotunnelma, oikeasti hyvää musiikkia. En kadu hetkeäkään rahoja, jotka menivät ennakkoon, päin vastoin harmittelin sitä, etten lähtenyt vuosi sitten säästämään ja yrittänyt saada lippua finaaliin. Eiköhän tämä nyt kuitenkin ollut varsin ainutlaatuinen tilaisuus minun elinaikanani.

Edit 24.5.: Miksi minä en kertonut viisusuosikkimaitani? Ne olivat tietysti Bulgaria ja Ukraina. Ok, Serbiakin oli ihan jees, senkin lippua huiskuttelin ennakossa. Niin ja sitten Georgian Sopho oli kiva.

Oli viisuja tai ei, niin Helsingissä tulee muutenkin jotenkin sellainen olo, että ihmiset elävät. Se katuvilinä on etenkin keväisin/kesäisin jotenkin nautinnollista, vaikka joskus olinkin sitä mieltä, että Helsingissä ollaan ärsyttävän kiireisiä ja heti ollaan suunnilleen tönimässä, kun kävelee vähänkin hitaammin. Mutta Tampereella ärsyttää aika ajoin se, että ihmiset tuntuvat ottavan täällä vähän liiankin rennosti. Onhan tämä leppoisa paikka, mutta rajansa kaikella. Eikä täällä ole edes mitään hyviä baareja/klubeja (no Tampereella voi sanoa klubien kohdalla, että jaa niin mitkä).

Väriä elämään

Aikas pähee läppärilaukku, eikö?

Juttukeikka huomenna ja kestää vielä koko päivän. Siis lauantaina! Joudun siis hyytymään tänään illalla mökissäni.