Ex-ystävä?
Puhuin tänään eksän kanssa puhelimessa. Se oli nyt ihan normaali, kun sen uusi naikkonen ei ollut siinä vieressä, niin sen ei täytynyt jatkuvasti todistella jotakin kummallista jollekin ulkopuoliselle (sen puhetapa on jotenkin tosi nolo, suorastaan hieman nöyryyttävä, jos se tytsy on siinä vieressä).
Kysäisin, että nähdäänkö joskus, mennäänkö esim. ens viikolla syömään. "Kattellaan" ja "se vähän riippuu" ja kamalaa kiemurtelua, kun koitin sanoa, että eikös sitä nyt voisi sopia tai unohtaa sitten kokonaan tai että onko se hänestä huono idea noin ylipäänsä. Samoja vastauksia vain. Siis helvetti, se tyyppi on hokenut mulle kolme vuotta kaikkeen, että "kattellaan", niin eikö se tosiaan voi ikinä sanoa, tässäkään vaiheessa vielä, suoraan sitä, mitä mieli tekisi? Vai onko aina pidettävä tosiaan minua sen verran lieassa, ettei vahingossakaan sulje portteja ihan lopullisesti takanaan? Eikö se muka ole sen vertaa minulle velkaa, että voisi edes nyt, pelkkänä platonisena kaverina, toimia reilusti? No, tuntuu vähän siltä, että minun on kyllä ne portit suljettava sitten hänen puolestaan ja yksinoikeudella, inhoan sen verran noita "kattellaan"-vastauksia, jotka tarkoittavat oikeasti, että "evvk", sen nyt jokainen täyspäinen kai ymmärtää.
Lisäksi eksä on tehnyt minusta mitä ilmeisimmin jonkinlaisen monsterin tämän uuden silmissä. How nice is that, minähän en tunne tätä uutta lainkaan eikä hän minua. Sinällään tämä ei ole yllättävää käytöstä eksältä, koska joko hän tekee sen huomaamattaan ja tahattomasti tai sitten hän oikeasti pitää siitä, että hän hämmentää ihmissuhdesoppia, mutta hän koittaa kiherrellen jättäytyä itse niiden ulkopuolelle, pistäen paskan muiden niskoille. Esimerkkinä esim. se, että hän saattoi joskus sanoa, että hänen kaverinsa ei halua, että minä tulen mukaan baariin, kun oikeasti saattoi olla kyse siitä, että hän ei itse halunnut minua mukaan. Eikä tuossa kaikki ole, onhan se minustakin puhunut paskaa saadakseen sympatiaa joiltain ihmisiltä ja jotta nämä henkilöt taas suhtautuisivat näreästi minuun. En tiedä, ehkä se ei sitten ole voinut tosiaan minulle avautua suoraan, niin on pitänyt sitten muille kertoa omia, aika rankkoja tulkintojaan asioista. Onhan hänellä oikeus tulkintoihinsa, mutta ois ollut kiva tietty kuulla itsekin erinäistä tulkinnoista suoraan häneltä aikoinaan ja päästä vähän oikaisemaan näitä.
Yhtä kaikki, vaikka kesällä vielä eksää huoletti, että entä jos hän löytää uuden, niin sitten se on tietysti joku sellainen, joka ei anna tavata minua, ja vaikka aiemmin on niin lupailtu ystävyyden jatkuvan, niin ei, ei tämä nyt oikein toimi.
raportoi Wanhis @ 00:13
4 Comments:
Blogisi lukijana on hieman vaikea ymmärtää, että miksi haluat olla tuollaisen ihmisen "ystävä"... ellet sitten sisimmässäsi oikeastaan kaipaa häntä takaisin.
No en haluakaan olla, enää, tai siis varmistuin siitä, että tämä nyt ei ole kyllä ystävyyttä. Varmaan halusin/haluaisin siksi, että se nyt kuitenkin aiemmin oli hyvä ystäväni, virheineen kaikkineen. Oltiin niin paljon yhdessä, että tunsikin toisen paremmin kuin hyvin. Tähän kun voisi - ja pitäisi - tietysti myös lisätä, että onhan henkilö myös hauska, sosiaalinen, perusluonteeltaan hyväntahtoinen ja usein keskustelutaitoinenkin tyyppi (kunhan ei puhuta liiaksi hänen henkilökohtaisesta elämästään), sen lisäksi, että se on jotain ei-niin-kivaa.
En oo tainnut olla koskaan hyvä tekemään ystävistä entisiä ystäviä. Ja vastaavasti minun on vaikeata hyväksyä se, että jollekin se on niin helppoa. Joku sanoo minulle EI noin vaan. Minun on kai vaikeata sietää sitä ajatusta tietynlaisesta torjunnasta, vaikka onhan siihenkin jokaisella oikeus, oli aiemmin tehty suunnilleen verivaloja jostain muusta tai ei. Joku sanoisi heti tähän, että heikkoitsetuntoisen merkki, mutta en minä tiedä, onko se suoranaisesti sitäkään. Minua vaan näihertää selvittämättömät, negatiiviset asiat helposti, siinä missä joku toinen vain porskuttaa eteenpäin tai viheltää suorilta pelin poikki, katsomatta enää lainkaan taaksepäin. Minä taas katson taaksepäin ja yritän liiankin kanssa sovitella, jopa helposti sellaisenkin kanssa, joka ei sitä ansaitsisi ja joka ei välttämättä minullekaan ole ollut kovin tärkeä ihminen. Ei kaikkia voi miellyttää, se on selvä, mutta jopa niidenkin ihmisten kanssa, joiden kanssa on aika selvää alusta asti, ettei meistä mitään bestiksiä tai juuri mitään muutakaan ikinä tule, haluaisin aina välit sellaiseen "tasapainoiseen" kuosiin.
Ihan mun elämästäni. Onpa joutunut miettimään, ja muutkin kyselleet, miksi niin lujasti haluan yrittää vaalia ystävyyttä eksään, joka vaikuttaa aika saman tapaiselta kuin sinulla. Ystävyyttä vai eikö, huokaus, nämä eivät ole niin yksioikoisia asioita. Hyviä ja huonoja puolia löytyy, niin ihmisestä kuin ihmissuhteestakin.
Mäkin olen joutunut puolustelemaan omia ystävällisiä välejäni ja ymmärrän hyvin. En ymmärrä, miksi ehdoin tahdoin pitäisi rikkoa välit sellaisiin ihmisiin, jotka ovat kuitenkin olleet niin tärkeitä. Toisaalta, en ymmärrä aina itseänikään: miksi se on minulle niin tärkeää?
Olen törmännyt moniin miehiin, jotka ovat juuri tuollaisia "kattellaan" miehiä. Ei haluta sanoa suoraan, ettei loukattaisi tai, jotta voisi pitää portit auki, jos vaikka mieli muuttuu tai nykyinen säätö päättyy. Jos ei sano hyvästejä, on helpompi palata.
Minusta myös tuntuu, että miehet jotenkin pitävät eksiä edelleen itselleen kuuluvina. Aivan kuin kerran saatuaan voisi aina palata. Mustasukkaisiakin kehtaavat olla, perkeleet.
Lähetä kommentti
<< Home