Complicated

En tiedä, pitäisikö tätä vieläkään sanoa ääneen, mutta tein pari viikkoa sitten jotain enemmän tai vähemmän ratkaisevaa. Hain viimeiset tavarani eksältä. Tavarat, jotka kai olivat ikään kuin jotenkin muka edelleen symbolisoimassa sitä, että olen tärkeä, olen tervetullut jadajadajaa. Tavarat, jotka MINÄ olin halunnut jättää, jotta en aina kiroaisi yhteisen baarireissun jälkeen, että miksei ole hammasharjaa mukana.

Minä vaan sain tarpeekseni. Ei tapahtunut mitään varsinaisesti merkittävää - tai tapahtui ihan sitä samaa, mitä ennenkin, yhtäkkistä välinpitämätöntä käytöstä. En muutenkaan voinut enää jäädä katselemaan hänen elämäänsä niin likeltä. Ja minun oli vaan pistettävä piste asioille, vaikka suretti. Lähtiessäni kysyin, että eikö toisella ole mitään sanottavaa, niin sain irti ainoastaan, että "mene nyt, jotta et myöhästy bussista". Sepä se minulle olikin tärkeintä sillä hetkellä.

Mutta ei sitten. Hänellä on oikeus olla välinpitämätön. Hänellä on oikeus olla kykenemätön näyttämään tunteitaan. Mutta minun ei tarvitse ikuisesti ymmärtää häntä, vaikka tietäisinkin, mitä hän ehkä Oikeasti ajattelee.

Tapasin pitkästä aikaa jonkun uudenkin (vaikka eihän se nyt mitään vakavaa ole), mutta tällä hetkellä tuntuu siltä, että haluan olla yksin, olkoonkin, että eksästä virallisesti erosin ajat sitten. Käytäntö onkin sitten eri juttu.

Minä olen aina ennen ollut se, joka on kuitenkin jossain vaiheessa antanut periksi ja ottanut yhteyttä tmv. En tällä kertaa.