Suomen Chicago nähty

Huh, oon poikki. Eilen oli S:n siskon häät, tultiin tänään. Lähes suoraan menin viettämään äidin synttäreitä.

Häät olivat hauskat, mutta väliin mahtui myös hetkiä, jolloin suhteellisen nestepitoisista bileistä huolimatta tunsin hymyileväni muovisesti ja teennäisesti ja tietämättä, miten päin olla. Oli kamalan vaikeata keksiä vieraiden ihmisten kanssa välillä jutuntynkää. Joskus se vain sujuu, joskus ei. Jos koko muu pöytäseurue puhuu autoista tai valokuvaamisesta, niin kun ei ole teknistä tietämystä kummastakaan, niin siihen on aika paha sanoa mitään ja heittää vastakortiksi vaikkapa sisustusaihe. Totta kai oli myös paljon hyviä hetkiä, ja häät oli hyvin järkätty kaiken kaikkiaan. Joskus vain vituttaa se, ettei osaa olla se, joka pystyisi naps vaan keksimään aina tikusta asiaa kenelle tahansa. S:llä oli myös itsellään - vaihteeksi - niin heikkoa läppää, että se nauratti paljon muita, mutta kun minä kuuntelin sitä koko päivän ajan, niin se alkoi jo käydä työstä. Äh, oppisikohan sitä koskaan sietämään tuossa ihmisessä tuota show-vaihdetta... doubt that.

Juhlatilan yhteydessä oli myös majoitus, jossa oli pienellä porukalla jatkot. En olisi enää itse jaksanut mennä niihin, mutta pyydettiin sitten tarpeeksi monta kertaa, joten päätin lähteä hetkeksi. Siinä vaiheessa oikeasti tuntui aivan vitun raivostuttavalta kuunnella hihittävän hiprakkatyttökaksikon laulavan Saku Sammakkoa ja Hillevi Hiirtä kumppaneineen ja oli vaikeata löytää enää edes sitä yliyrittävää vääntynyttä hymyntynkää. Todennäköisesti näytinkin vanhalta kuivakalta ämmältä. Kello n. 03, väsy ja ei itsekään todellakaan vesiselvä, niin tuli vain tunne, että ei oikeasti jaksa, ja aikainen aamuherätys väijyi mielessä. Onneksi seuralainenkin alkoi tajuta, että Calvadoksen hylkääminen ei ollutkaan hassumpi idea siinä vaiheessa yötä, joten poistuimme takavasemmalle.

Tänään siis takaisin Treelle. Päivän ravintolasuosituksen saa Coussicca. Lähes poikkeuksetta takuuvarmaa laatua.