Ystävänpäivää ja Suden vuotta
Käytiin katsomassa hyvän ystäväni kanssa ystävänpäivähalpislipuilla Suden vuosi. Petyin. Voi Olli, minkä teit! Ollin oppivuodet nyt tosiaan taitavat kyllä jatkua. Luin äsken vielä Finnkinon sivuilta synopsiksen eikä leffan sanomat välittyneet kyllä itselleni ihan kuten olisi ilmeisesti ollut toivottua. Elokuva kielletystä rakkaudesta ja omien pelkojen voittamisesta. Lähinnä juoni vänkyröi sinne sun tänne, aina täysin epäolennaisiin siskonkumminkaimojen kohtaloihin asti.
Suurin syy ärsyyntymiseeni oli se, että siinä annettiin epilepsiaa sairastavasta ihmisestä puoli-invalidisoitunut kuva. Liioittelua, ylidramatisointia, mystiikkaa ja magiikkaa. Hohhoijaa. Olkoonkin, että tuota voidaan puolustella sillä, että on tarkoituksella valittu tietty fiktiivisempi tyylilaji. Mutta ehkä muutama fakta olisi kuitenkin kannattanut tarkistaa: suurin osa epilepsiaa sairastavista ihmisistä ei saa ikinä sellaisia kohtauksia kuin elokuva antoi ymmärtää. Toivottavasti vaan kukaan asiaan perehtymätön ihminen ei saanut tuosta elokuvasta käsitystä, että ai tuollaista se on lähes tulkoon kaikilla. Onhan se ehkä jännää valkokankaalla mässäillä isoilla kohtauksilla, mutta ei se ainakaan ruoki sitä, että ihmisillä olisi oikeaa tietoa sen jälkeen asioista. Silmään pisti myös aika pahasti aika ajoin tietoiskumaiset kohtaukset, jotka olivat suhteellisen kaukana luontevuudesta.
Eikä elokuva kyllä oikein koskettanutkaan, vaisuksi jäi dramaattisista yrityksistä huolimatta sekä rakkaus- kuin muillakin tasoilla. Ehkä 1.5 tähteä tai max 2. Hyvä musiikki! Paikoin myös visuaalisesti kaunista esitystä. Ja no, kai se on annettava ripaus pisteitä uskalluksesta yrittää luoda tunnelmia aika hankalasta aiheesta.
Sain tietää tänään, että lapsuudenkaverini odottaa lasta :) Jännää. Ensimmäinen ompeluseuravauva!
raportoi Wanhis @ 03:07
2 Comments:
Mun mielestä oli kiva leffa toi Suden vuosi. Jotenki ahdistava tunnelma silti kun ootti vain koko ajan et tulee se kohtaus.
Pikkusiskolla on epilepsia, joten tauti on tuttu joten tietty se mystifiointi ärsytti mutta muuten visuaalisesti todella kauniisti rakennettu elokuva.
Kaikki mätsäsä aina joka kohtauksessa: pojan huivin väri tytön korviksiin jne. Kuvilla kerrottiin tarinaa runsaasti etteenpäin.
Mutusteltuani hieman leffaa vielä enemmän, niin plussaa annan elokuvalle niistä vesikohtauksista, jotka visuaalisen kauneuden lisäksi kuvaavat melkoisen hyvin toisen maailman tuntua; toivon, että jotain niistä saa irti tervekin ihminen. Olisinkin toivonut, että näihin olisi ehkä enemmänkin syvennytty, sillä niissä vesielementtikohtauksissa oli saatu langan päästä kiinni.
Ja joo, siis tietysti monia juttuja noista itse katsoi suurennuslasilla. Mutta sekin otti siinä päähän, että likka veti nappia nassuun estolääkkeen tavoin: muuten hyvä, mutta ei epilepsialääke toimi kuten esim. migreenilääke.
Ja sitten se, että kaikesta oli tehty niin vaikeata. Ei voinut asua yksin, ei voinut tehdä sitä sun tätä. Jopa sekstailun jälkeen tuli kohtaus, olkoonkin, että tilanteeseen nyt tietysti liittyi tiettyä symboliikkaa (väärä partneri jne.). Tottahan on, että jos on paha epilepsia, niin yksin voi tapahtua vaikka mitä, mutta sellaista se on, elämä on täynnä vaaroja ja riskejä. Auton alle voi jäädä ja kuolla, jos saa kohtauksen, kun kävelee tien yli.
Sitten jos nyt miettii elokuvaa noin muutenkin, niin elokuva oli alussa omasta mielestäni hivenen tylsä, jokainen tilanne ja ratkaisu rakennettiin hirmuisen huolella, ehkä jopa hieman aliarvioiden katsojan älykkyyttä. Lopussa sitten alkoikin jo tulla kiirus, ja ratkaisut etenivät huomattavasti vauhdikkaammin.
Jotenkin olisi vaan suonut elokuvan tukevan jotain hieman freesimpää eikä niinkään tukevan vanhoja, pinttyneitä käsityksiä. Mutta parempi tämä kai nyt sitten kuin ei mitään.
Lähetä kommentti
<< Home