Sopeutumiskyvytön
Inhoan muutoksia. Menin tänään laulutunneille todetakseni, että ryhmäni näytti ihan erilaiselta kuin ennen. Meitä jatkoi vain kolme tyyppiä syksyltä, vaikka lähes kaikkien piti jatkaa. Tai sitten ne ovat menneet muihin ryhmiin tai siirtyneet yksityistunneille tai jotain. Kuitenkin, ryhmässä oli nyt hirveä määrä uusia tyyppejä. Eikä ryhmä tuntunut enää yhtään omalta, vaan liian isolta ja vieraalta, lisää vanhuksia (sorry nyt vaan). Siksi toiseksi ottaa päähän nyt se, että näiden uusien tyyppien takia lähdetään kelaamaan ihan samoja asioita kuin alkusyksystä. No, kertaus ei tee tässä lajissa pahaa, mutta jotain uuttakin ois ollut kiva oppia. Rahaa taas yksityistunteihin ei taida olla.
raportoi Wanhis @ 01:25
4 Comments:
Tää ei oo ehkä paras kommentoinnin paikka, mutta kysynpä silti kun ei vastausta heti löytyny:
Mistä teet gradua? Onko se muka oikeesti niin että työ saattaa kestää vuosia jos on paha ahdistus? Eikö sillon kannattas vaan palauttaa joku tekele, ett pääsee siitä eroon vai eikö vaan itsekunnioitus anna myötä... Itehän en oo gradua vielä tehny, mutta aattelin tehdä. Aiheena yksinhuoltajat chatissa :)
-Tatu
Saa aiheesta kysyä ja kommentoida - kysymys tosin on niin laaja, että voisin kirjoittaa aiheesta kirjan ;) Työ saattaa kestää vuosia, jos a) on saamaton, b) vaihtelee aihetta, c) aihe on sellainen, jota on hankala tutkia, d) aineistoa on vaikea löytää (c) ja d) näin ollen nivoutuvat yhteen), e) tulee vielä ongelmia yhteistyöorganisaation kanssa palkkiosta; ei sen määrästä, vaan tapa maksaa se merkitsee tuskastuttavaa paperisotaa ja f) on jälleen kerran saamaton. Gradun on pitänyt näillä näkymin itselläni liittyä viestintäteknologian hyväksikäyttöön organisaatioissa, ja ei siis mitään "täs esitellään erilaisia introja" -juttua, siihen soveltuvia kohteita ja kirjallisuutta olisi vaikka muille jakaa. Vaan ideana on ollut tutkia erästä suht uutta tapaa hyödyntää viestintäteknologiaa. Aihe on mielenkiintoinen, mutta Suomessa on liian vähän sopivia, tarpeeksi kansainvälisiä ja isoja organisaatioita; itse olen kolunnut oikeastaan kaikki mahdolliset organisaatiot läpi, saaden vain parista vihreätä valoa. Näitä kuvioita sitten taas ovat ikävät sattumat kuten YT-neuvottelut mutkistaneet.
Ah, ja vielä yksi syy: kun hakee jatkuvasti töitä samalla, niin ei oikein mieli jaksa keskittyä kaikkeen, tuntuu, että kun mielessä pyörii taloudellinen turvattomuus, niin ei saa tehtyä sellasia pitkän linjan projekteja, koska ei pysty näkemään, että omat rahat riittäisivät edes projektin loppuunviemiseen, koska elää niin päivä kerrallaan. Tavallaan koittaa koko ajan repiä elämälleen rahoitusta jostain ja samalla pitäisi tehdä myös tehokkaasti gradun eteen hommia. Onnistuu ihan varmasti joiltain, mutta minulta ei ainakaan ole onnistunut.
Tiivistettynä kuitenkin kyse on saamattomuudesta ja motivaation puutteesta; kun mieli alkaa harhailla jo työelämässä, niin ei oikein nappaa. No, toisaalta tietysti sen pitäisi taas motivoida, koska töitä ei tunnu ilman maisterin papruja ihan helpolla tällä alalla löytyvän.
Ja sitten niin, alku on varmasti aina vaikeinta - pitäisi vaan tarttua reippaasti tuumasta toimeen. Tänään juuri mietin gradua, itse asiassa ihan toista aihettakin jo, ja jotenkin innostus vähän kasvoi. Aihetta, jota tekisin itsenäisesti, en minkään organisaation kanssa.
Ja joo, mä en haikaile tosiaan kuuta taivaalta, ei tarvitse mennä kuin läpi. Se ois se haave ja sanoisin niin, että jos tämän vuoden aikana ei tapahdu kunnolla jotain, niin minun opiskeluni jäävät kandin papereihin. Ainakin toistaiseksi päätetään sitten niin ja suljetaan kirjat ja kannet. Nythän on sinällään hyvä syy pistää vauhtia, koska saa tehdä vielä vanhoilla tutkintovaatimuksilla...
Yksinhuoltajat chatissa kuulostaa mielenkiintoiselta ja hm, tietyllä tavalla helpolta aiheelta, vaikka kaikesta saa tietysti vaikeata, jos haluaa :) Mutta sellaiselta sopivan humanistiselta aiheelta.
Sorry jaarittelu, ihan terapeuttinen oli kysymyksesi :) Toivottavasti ei tullut kamalasti virheitä tähän aikaan aamusta.
Uh, tulipas tuosta pitkä sepustus tosiaan.
Mutta täytyy lisätä vielä, vaikkei ihan tuohon liitykään, että huvittavaa on se, että voisin hyvin nähdä työskenteleväni jonkin sortin ohjaavana ihmisenä toisten ihmisten opintoihin liittyen; itse kun on tehnyt niin monia virheitä ja vuosia on kulunut niin älyttömästi tuolla, että tuntuu, että ei enää ole olemassa asiaa, josta ei tietäisi jotakin tai josta ei ainakin osaisi ottaa äkkiä selvää ;) Eri asia on se, oisko mulla hirveästi uskottavuutta, kun en ole itse ollut mikään putkiopiskelija...
Noita samoja juttuja olen mietiskellyt, kun gradu on ahdistanut takaraivossa jo seitsemän vuotta. Kysyy aikamoista kärsivällisyyttä sinnitellä moisen taakan kanssa niin kauan... Ja hassua on, että ainakin kuvittelen olevani vielä kiinnostunut aiheestani.
Mulla saamattomuus ja epäonnistumisen pelko lienevät tärkeimmät syyt tähän venymiseen. Ja työt, vaikka osa-aikaisetkin; mikä ihana tekosyy!
Lähetä kommentti
<< Home