Enemmän ikää, vähemmän soidinmenoja

Olen huomannut sellaisen jutun, että mielelläni kyllä tutustuisin uusiin ihmisiin, miespuolisiin varsinkin, mutta en jaksaisi itse tehdä enää hirveästi asioiden eteen mitään. Ehkä sitä on jo yrittämisensä yrittänyt. Enää ei jaksa. Ei jaksa ottaa kännykkää käteen, kahlata oikealle kohdalle ja soittaa tai lähettää tekstiviestiä samaiselle henkilölle. Henkilölle, jonka kanssa on puhuttu useampaan otteeseen, että juu, kiva olisi mennä terassille. Mutta enää ei vaan jaksa tarttua tuumasta toimeen; eihän se toinenkaan mitään tee, joten en minäkään jaksa.

Eihän sitä tietysti mitään voi saadakaan, jos ei itse aktivoidu. Mutta jotenkin näin vanhana ei vaan enää jaksa hirveästi vinkua jotain jonnekin terassille; jos tyypistä ei mitään kuulu tai aina kohdatessamme käydään sama keskustelu, että "olis hauska...", niin ei sit, puheet on puheita.

Onkohan sitä tullut niin pessimistiseksi, ettei viitsi siksi enää edes yrittää. Ei sitä vaan oikein osaa selittää; nuorena jaksoi vielä jotenkin haikailla treffien perään tai oli täpinöissään sellaisista, nykyisin sitä on vaan lähinnä asenteella, että evvk. Kritisoi ja penseilee.