Kesän sietämätön keveys

Etenkin kesällä iskee huonommuuden tunne, jos ei ole onnistunut nappaamaan itselleen töitä. Ja niitähän ei tässä ole näkynyt sitten viime kesän, mitä nyt jotain pientä sivutoimista ja sitäkin vain vähän.

Ihmiset pitävät kesäisin lomia, ja se on jatkuva muistutus siitä, että joillain niitä töitä on. Se muistuttaa myös siitä, että pitäisi ensiksi tavallaan tehdä töitä ja vasta sitten nauttia kesästä ja lomasta. Kesä pitäisi ansaita. Tulee ankea olo, kun miettii, että itse vain enemmän tai vähemmän laiskottelee kaiket päivät. Vaikka sitä ei kylläkään haluaisi tehdä (tai no, gradun suhteen se on aika tietoista, mutta töitä mielellään vastaanottaisi), mutta silti.

Tiedän, että olen volissut tästä työnhausta n kertaa aiemminkin, mutta tämä on oikeasti ihan sairasta. Lähettelen sekopäisenä hakemuksia paikkaan jos toiseen ja käyn haastiksissa ja olen liian koulutettu tai sitten on liian vähän työkokemusta tai aina jotain vikaa. Sellaisiin töihin, joista selviytyy melkein kuka tahansa, minua ei haluta enää edes haastiksiin. Se ylikoulutetun leima. No, ymmärrän työnantajan näkemyksen: miksi maksaa, kun halvalla saa melkein yhtä hyvää. Oman alan paikat taas on kiven alla. Lähes naureskellen katsoin yhtä tämän viikon kiitos, mutta ei kiitos -kirjettä; lokaatio Oulu, tiedotussihteerin jobi ja 156 hakijaa. Ei voi tajuta. Ei ollut kyse Helsingistä eikä isosta organisaatiosta, silti tulos tuo.

Silti, tämä työnhakuralli on jotain aivan absofuckinglutely INSANE nykyisin. Friikkisirkusta.