Paluu linjoille

Tuli noottia oikein puhelimitse, että eihän tämä päivity enää lainkaan, joten kai se on vähän tehtävä parannusta ;) Ei ole vain ollut mitään erityistä raapusteltavaa (vaikka toisaalta ehkä paljonkin, mutta ihan kaikesta ei vaan oikein pysty kirjoittamaan täällä) ja intressit ovat olleet viime aikoina vähän muualla kuin blogin kirjoittamisessa.

Gradun suhteen sain hieman hyviä uutisia, nyt vaan pitäisi oikeasti alkaa tehdä hommia. Töitä olen hakenut jatkuvalla syötöllä, mutta tuloksetta. Vituttaa, että joistain ei edes vastata, että kiitos, mutta ei kiitos. Ei kovin hyvää kuvaa anna _viestintä_toimistosta, joka jättää ilmoittamatta hakijoille avoinna olleesta paikasta, että miten kävi. Mutta suutarin lapsillahan ei ole niitä kenkiä läheskään aina.

Viime kuukaudet on tullut elettyä aikamoista tunteiden vuoristorataa. Ihmissuhteiden sekametelisoppa. No, onhan se mulle tyypillistä tietysti, että 120 lasissa tai sitten ryömitään pohjamudissa, mutta tämä on kyllä silti jo aika kärkipäähän sijoittuva juttu mullekin. Voi kun se oiskin kivaa olla sellainen tasapainoinen tyyppi, joka suhtautuisi asioihin aina neutraalisti. Nääh, mutta sinkku minä silti olen, tosin sanotaanko niin, että ehkä olosuhteiden pakosta. Toisinkin voisi olla. Jos voisi. En tiedä, ehkä mulla on lievähköä taipumusta kiinnostua jollain tavalla saavuttamattomista ihmisistä. En tosin sitä myönnä, mutta kenties tiedostamatonta käytöstä?

Viime aikoina on tullut rampattua Helsingissä aika ahkerasti. Kamppi on ihana! Tosin siellä olisi kiva hengailla paksun lompakon kanssa. Itse asiassa enskin viikolla Helsinkiin... Muutenkin olen jotenkin alkanut kovasti toivoa, että saisin ainakin tilapäisesti töitä Helsingistä, olisi kiva päästä kesäksi sinne.