Ahdistus

Ahdistaa. En ole jaksanut edes blogata, koska en tiedä, mistä saisi kunnolla kiinni. Kaikkea ei voi edes purkaa tänne, koska tämä ei ole salablogi; osa lukijoista tietää tasan tarkkaan henkilöllisyyteni viimeistä piirtoa myöten.

Ahdistaa, koska olen saanut sukset ristiin yhden henkilön kanssa. Ja olen siihen suureksi osaksi syypää itse. En edes tunne henkilöä hyvin, mutta silti oli ja on intuitiivinen tunne, että hänen kanssaan en olisi näin halunnut käyvän, ihan kaverisyistäkin.

Ahdistaa, koska en tiedä, mitä eräs henkilö oikein puuhailee. Eikä minulle hänen tekemisensä enää kuulukaan ja silti olen ehtinyt kehitellä lukuisia salaliittoteorioita, että mitä, miksi ja kuinka, miksi puhelut menevät vain vastaajaan jne. Vielä enemmän pelottaa se, miten reagoin, kun saan oikeasti tietää, että mikä on viikonloppuna ollut meininki. Todennäköisesti hypin seinille, tavoilleni uskollisena.

Ja on vielä pari muutakin ahdistusta kasvattavaa tekijää, mutta ne jääköön mainitsematta.

Oli muuten ehkä vuoden tylsimpiä viikonloppuja. Mitään ei tapahtunut. Olin ja nökötin kotonani, katsoin telkkaria ja söin, that's all. Olen siinä määrin tottunut lähtemään jonnekin viikonloppuisin, etten meinaa kestää viikonloppuja yksin tekemättä oikeastaan mitään. Pitäisi kai sitäkin opetella.

Taidan mennä pyörimään sänkyyn ja yrittämään saada unen päästä kiinni, vaikka ei siitä mitään kyllä tule.